sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

Kesäyökkäri itelle

Kankaana Pikku Piltin Keltainen kukkaset -trikoo ja valkoinen trikoo.
Leikelty käyttäen kaavaa ja mittanauhaa sekä huomioitu kankaan riittävyys.


Rasmukselle viittaukkelia






Kangas ikasyrin Pätmän ja Loisto jersey (luomu). Kaavana OB:n Rascal koko 122 cm, lehdestä 4/2013.
Paidan takana keskellä tähtikuvio.

Kerta en pääse kattelemaan tukaaneja luonnossa ni tehään se sitten näin :)






Kuisti tarvitsi uutta ilmettä ja väriä. Ostin kaverilta 2 pitkää tukaaniverhoa ja tein niistä kapat kuistin ikkunoihin. 
Kuistilla on ohuet ikkunat ja lintujen ääniä tunnistamattomana voin kuvitella tukaanien ääntelevän ulkona :)

lauantai 21. kesäkuuta 2014

Jupulle pingviinitanssi-body





Wasp Flight hihaton body, koko 74 cm, Ottobre 3/2014.
Kankaana Pingviinitanssitrikoo ( Puhde-puoti).
( valmistunut jo 9.5.2014 )

Tabille suojus


Meille on rantautunut uusi vempele, joka tarvitsi suojaa ympärilleen.
Päällinen on NAISTENPÄIVÄ kangasta, välissä pehmuste vanhasta vauvan hoitoalustasta ja vuorena iloisen keltaista sipulitrikoota.


Läppä tarrakiinnityksellä. Läpässä myös tasku, jossa säilytetään laturia ja "kynää".

Kansituolin uusi elämä


Sain työkaverilta kansituolin, jonka kangas oli rikkinäinen ja osittain irronnut. 
Eurokankaasta löytyi palanen markiisia hintaan 8,97€ ja tuoli sai uuden ilmeen.
 Edellinen kangas oli sini-valkotasaraitainen.

Aurinkoista ja lämmintä päivää odotellessa ♥

lauantai 3. toukokuuta 2014

Mummun mussukoille pinkkiä ♥


 

 Liivihame Blue Orange ja mekko Lime Lemon molemmat kokoa 86cm, Ottobre 1/2014.


Paidat Fall Basic koko 110, Ottobre 4/2013


Paita Owl Princess ja housut Green Lines molemmissa koot 110cm, Ottobre 1/2014.


 Paita Owl Princess ja housut Green Lines molemmissa koot 110cm, Ottobre 1/2014.



Housut Green Lines koot 86cm ja 110cm, Ottobre 1/2014.

maanantai 17. helmikuuta 2014

Marianne-muffinssit ja Carneval-kakku

Muffinssien ohje Kinuskikissan. 
Carneval-kakkuun 4:n munan kakkupohja, eka väli persikanpalasia ja kermavaahtoa, toinen väli banaanisiivuja ja kermavaahtoa. Päälle kermavaahtoa+appelsiini-krokantti-suklaata sulana, koristeeksi persikan palasia ja Carneval-keksejä.

sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Vihdoinkin tehtynä

Lupasin neidille , oliskohan ollut joskus alkusyksystä, että ompelen hänelle mustan perustopin. Musta vaan on niin inhottavaa ommeltavaa :)


Trikoo on ollut hankittuna jo kauan. Mallina Ottobre 3/2010 Glenda muuteltuna.

maanantai 20. tammikuuta 2014

Saumurille roskis

Tuohon saumuriin ei ole sitä roska-astiaa. 
Aikani blogeja selattua löysin ohjeen, jota sovelsin omiin tarkoituksiin http://nappinja.blogspot.fi


Aika näyttää kuinka tuo kerni kestää koneen liikuttelua pöydällä.

perjantai 17. tammikuuta 2014

Villaa varpaille

Pitkävartiset villasukat neitille. 



Lankana Gjestal Maija, sukkapuikot 3,5 mm, malli oma, koko 39, lankaa kului yht. 120 g.

Marimekon Unikkoa olkkarin ikkunaan

Loppiaisena sain vihdoin ommeltua kauan leikattuina olleet verhot


Uusi vuosi uudet kujeet

Jos tänä vuonna sais laitettua tänne näitä valmistuneita vähän paremmin. Kamerassa on kuvia vaikka kuinka paljon, mutta ei muistikuvaa mistä ohjeet tai mitä kokoa tuotos on.

Tässä muutamia 2013 valmistuneita.

Tuunaus: äippäpakkauksen vanuhaalari sai uuden värin.



Suvun nuorimmalle sekä isosiskolle ja isoveikalle.
Paidat kokoa 104 ja 110 cm, bodyt ja puolipotkarit kokoa 56 ja 62 cm.











Ruttupipot Modan kaavalla
 
  

Joutsenpaita


Kolmiopussukat


 Pöllötakki, 86 ja 92 cm.


Rasmuksen paidat



 Huivi, mekko ja leggarit